Kompostointi pitää jätehuoltotarkastajan kiireisenä
Biojätteen lajitteluvelvoitteen laajennuttua uuden jätelain myötä on kiinnostus kompostointiin kasvanut. Vaihtoehtoina on ottaa biojätteen erilliskeräys kotikiinteistölle Etapin järjestämänä tai kompostoida itse.

Tanja Saranpää poikkesi Marjo Taittosen luona Seinäjoen Halkosaaressa tarkastamassa lämpökompostorin.
Kompostoinnista pitää tehdä viranomaiselle ilmoitus, mikä on lisännyt myös tehtävien kompostoritarkastusten määrää. Kompostori-ilmoituksia tehdään nyt entistä enemmän, jätehuoltotarkastaja Tanja Saranpää kertoo.
Kompostoritarkastuksia on toteutettu Lakeuden jätehuoltolautakunnan toimesta vuodesta 2015, jolloin Lakeuden Etapin asiakkaille tarjoutui mahdollisuus pidentää poltettavan jätteen astian tyhjennysväliä biojätteen kompostoinnilla.
– Tarkastus toteutetaan sen perusteella, että asiakas on ilmoittanut kompostoinnista Etapille tai jätelautakunnalle. Biojätteen kompostoinnista voi ilmoittaa netistä löytyvällä lomakkeella tai soittamalla Etappiin tai jätehuoltolautakuntaan.
Asiakkaan ei tarvitse olla paikalla, kun käyn katsomassa kompostorin. Teen siitä tarkastuspöytäkirjan, jonka sitten lähetän hänelle.
Tanja Saranpää
Tanja Saranpään toimialueeseen kuuluu Lakeuden Etapin kahdeksan kuntaa. Kompostoritarkastuksesta ilmoitetaan asiakkaalle kaksi viikkoa aikaisemmin kirjeitse.
– Useimmiten ajankohta sopii asiakkaalle. Hänen ei tarvitse olla paikalla, kun käyn katsomassa kompostorin. Teen siitä tarkastuspöytäkirjan, jonka sitten lähetän asiakkaalle, Saranpää kertoo.
Lakeuden jätelautakunta kerää kompostoreista tiedot, ylläpitää rekisteriä ja välittää ne valtakunnallisen kompostointirekisteriin. Tämä perustuu EU:n tavoitteeseen seurata yhdyskuntajätteen kierrätystä.

Valtaosa kompostoreista saa hyväksynnän
Tarkastuskäynnillään Tanja Saranpää katsoo, että kompostori soveltuu biojätteelle. Sen pitää olla lämpöeristetty ja haittaeläinsuojattu.
– Vuosien mittaan on aina vain vähemmän huomautettavaa. Noin 95 prosenttia kompostoreista täyttää vaatimukset, eikä niissä ole huomautettavaa. Yleisin hylkäämisen aihe on, että biojätettä kompostoidaan puutarhakompostorissa. Tuotteiden markkinoinnissakin on mielestäni parantamisen varaa, ettei tällaista väärinkäsitystä syntyisi.
Kompostoritarkastukset toteutetaan sulan maan aikaan. Keväästä syksyyn ulottuvalla ajanjaksolla suoritetaan noin 300 tarkastusta.
– Päivässä ehdin tehdä noin 15 käyntiä, kun ennen niitä oli 20. Näin jää tarvittaessa aikaa myös keskustella asiakkaan kanssa. Monella on joko kompostointiin tai jätehuoltoon liittyviä kysymyksiä. Aina en pysty heti vastaamaan, mutta voin myöhemmin palata asiaan puhelimitse tai sähköpostilla.
Kompostoritarkastaja jakaa myös vinkkejä
Tanja Saranpää poikkesi Marjo Taittosen luona Seinäjoen Halkosaaressa tarkastamassa lämpökompostorin aurinkoisena elokuun aamuna. Noin vuosi sitten hankittu kompostori on asianmukainen ja soveltuu biojätteen kompostointiin.
– Hyvältä näyttää, Tanja Saranpää toteaa avatessaan kompostorin kannen.
– Kompostin ei tulisi olla litimärkää eikä kuivaa, vaan sopivan kosteaa, muhevaa, hän opastaa.
Marjo Taittonen ei ole vielä päässyt tyhjentämään kompostoria, mitä hän odottaa innolla.
– Olen yllättynyt, että se täyttyy niin hitaasti. Toisaalta biojätettä kertyy meidän perheessä vähänlaisesti, pari pientä sankoa viikossa. Jos koiramme ei olisi niin nirso, olisi biojätettä sitäkin vähemmän, hän tuumaa.
Taittosen perheellä oli kompostorin hankkimiseen parikin syytä.
– Kierrätämme kaiken mahdollisen, kuten kartongin ja muovin. Näin ollen poltettavan jätteen astia ei täyttynyt ja laskimme, että sille riittäisi pidempi tyhjennysväli. Kompostorin ansiosta tämä oli mahdollista toteuttaa. Se maksaa vuosien mittaan itsensä takaisin, kun poltettavan jätteen astia tyhjennetään nyt kuukauden välein aikaisemman kahden viikon sijaan.
Kompostissa syntyvälle mullalle on käyttöä omakotitalon puutarhassa.
– Äidilläni on ollut kompostori 80-luvulta lähtien. Hän on saanut kompostimullalla kasvit kukoistamaan – ja toivottavasti minä onnistun yhtä hyvin.
Kompostori sijoitettiin kulkureitin varrelle poltettavan jätteen astian viereen. Se on kätevässä paikassa, johon pääsee myös talvisin näppärästi.
Ensimmäisenä talvena komposti jäätyi. Kun aurinko alkoi helmikuussa paistaa korkeammalta, kompostorin kyljessä oleva lämpömittari rupesi nousemaan ja aines vajoamaan.
Tanja Saranpää toteaa, että kompostin jäätyminen ei haittaa. Tärkeinä on, että biojäte mahtuu ympäri vuoden kompostoriin. Hän jakaa myös muutaman neuvon, jolla estää kärpästen toukkia ja kompostin kuivumista.