Pitkä talvi on taittunut kesää kohti ja luonto on herännyt uuteen kasvuun. Saimme nauttia lumirikkaan pitkän talven kaikkine säävaihteluineen.
Arjen kiertotalous alueellamme eteni taas isoin askelin. Viime kesänä vähintään kolmen huoneiston taloyhtiöihin laajentunut pakkausjätteiden kiinteistökeräys sai jatkoksi kaksilokerokeräyksen, kun Lapuan, Ilmajoen ja kanta-Kurikan alueella biojätteen lajitteluvelvoitteeseen vastattiin kaksilokerokeräyksen käynnistymisellä. Keräys etenee vaiheittain ja seuraavaksi heinäkuussa startataan kanta-Seinäjoella, Hyllykalliolla ja Nurmon keskustassa.
Viime heinäkuussa käynnistynyt nelilokerokeräys on saanut hyvän vastaanoton taloyhtiöissä. Kyselyjä omakoti- ja paritaloasujilta on tullut palvelun laajentamisesta näillekin pienemmille kiinteistöille. Nyt palvelua voi tilata taajama-alueille myös omakotikiinteistöille tai vaikkapa naapurikimppana. Tarkemmat tiedot saa Etapin asiakaspalvelusta tai nettisivuilta.
Viime heinäkuussa käynnistynyt nelilokerokeräys on saanut hyvän vastaanoton taloyhtiöissä.
Parempia lajittelumahdollisuuksia lähempänä asuntoa ja laajempia aukioloaikoja on ollut asiakkaiden toiveissa Etapin toiminnan kehittämisen suunnaksi. Nyt Spot-palvelut kiinteistökeräykseen, ja Lapualle sekä Kurikkaan laajenevat RE-pistepalvelut ovat vastauksena tähän.
SPOT-palvelut kattavat koko toimialueemme toukokuuhun 2026 mennessä. RE-pisteet avataan Lapualle 4. syyskuuta ja Kurikkaan keväällä 2025. Näiden valmistuessa on Etapin toimialueen RE-pistepalvelu noin 70 prosentilla asiakkaista 15 kilometrin säteellä saavutettavissa 24/7.
Poistettujen akkujen, paristojen ja akkukäyttöisten laitteiden kierrättäminen kasvaa jatkuvasti niiden määrän kasvaessa huimaa vauhtia. Akkujen jäännösvaraus ja litiumakkujen mekaaniset vauriot ovat tuoneet uuden riskin onnettomuuksille. On tärkeää, että kierrätykseen tuotavat poistetut akkujen ”navat” suojataan oikosulkukosketuksilta teippaamalla tulipalovaaran vuoksi. Litiumakkuja ja niitä sisältäviä laitteita ja leikkikaluja on käsiteltävä varovasti, jotta akkujen mekaaniset vauriot eivät aiheuta kuumenemista ja tulipaloja. Näiden kanssa on oltava varovainen myös kotioloissa tulipaloriskin takia.
Pitkän talven jälkeen toivotan mukavaa ja lämmintä kesää sekä aktiivista arjen kiertotaloutta kaikille.