Spot Plus -palvelu laajenee alkuvuodesta uusille alueille

Etapin Spot Plus -palvelu eli biojätteen ja poltettavan jätteen kaksilokerokeräys etenee ja on käytössä jo suuressa osassa toimialueen pienkiinteistöjä. Biojätteen lajittelu on onnistunut asukkailta hyvin, mikä näkyy myös tuloksissa. Seuraavaksi palvelu laajenee kompostoimattomiin talouksiin Jalasjärvelle ja Peräseinäjoelle. Keväällä 2026 keräykseen liittyvät Alavus, Ähtäri ja Kihniö.

Kuuntele podcast aiheesta:

Jätteiden kiinteistökeräyksen uudistuksessa poltettava jäte ja biojäte kerätään myös omakoti- ja paritaloista sekä pienistä taloyhtiöistä samassa astiassa omiin lokeroihinsa ja myös tyhjennetään samalla kertaa lokeroautoon vastaaviin lokeroihin vähentäen näin päästöjä ja lisäten kierrätystä. Isommilta taloyhtiöiltä biojäte kerätään edelleen erillisastioilla.

– Spot Plus -palvelun piirissä ovat jo pienkiinteistöt Ilmajoella, Kuortaneella, Lapualla, kanta-Kurikassa ja Seinäjoella lukuun ottamatta Peräseinäjoen aluetta. Kaikkiaan keräyksessä on mukana nyt 16 310 pienkiinteistöä, kertoo logistiikkapäällikkö Ilkka Letonsaari. Loput Etapin toimialueen kuntien pienkiinteistöistä saavat palvelun vuoden 2026 talven ja kevään aikana.

Loppuvuodesta 2025 astioita jaetaan uusille alueille Jalasjärvelle ja Peräseinäjoelle 3000 kappaletta, ja sen jälkeen vielä 2026 alkuvuodesta 4800 kappaletta Alavudelle, Ähtäriin ja Kihniölle. Tämän jälkeen Spot Plus -palvelu on käytössä koko Etapin toimialueella, pois lukien Jurvan alue, jossa on erilainen jätteenkuljetusjärjestelmä.

Milloin astiat jaetaan Jalasjärvelle ja Peräseinäjoelle?

Kaksilokeroastiat tuodaan kiinteistöille etukäteen alkaen viikolla 47, mutta astian voi ottaa käyttöön vasta joulukuun lopulla, kun kuukauden viimeinen tyhjennys vanhalle poltettavan jätteen astialle on tehty viimeisen kerran. Kaksilokeroautot lähtevät tammikuun alussa liikenteeseen uusilla alueilla, jolloin astioiden tyhjennys käynnistyy.

Vanhat poltettavan jätteen astiat jäävät kiinteistöille siihen saakka, kun lokeroastian voi ottaa käyttöön. Etappi noutaa omat vanhat jäteastiansa kiinteistöiltä jälkikäteen kaksilokeroastioiden tyhjennyksen käynnistyttyä. Jos käytössä oleva jäteastia on asiakkaan itse hankkima, voi hän pitää sen itsellään muussa käytössä.

Jos asiakas haluaa päästä eroon itse hankkimastaan astiasta ja ilmoittaa tämän Etapille, toimittaa Etappi sen maksutta kierrätykseen. Ilmoituksen voi tehdä OmaEtapissa, sähköpostilla tai puhelimitse.

Voit tutustua kaksilokeroastioihin Jalasjärven kirjastossa ja jäteasemalla 14.11. saakka ja Peräseinäjoen kirjastossa ja jäteasemalla 19.12. saakka.

Kokemukset ovat hyvät, kehitettävääkin on ollut

Letonsaaren mukaan Spot Plus -palvelu eli kaksilokerokeräys saatiin hyvin käynnistymään sitä mukaa kun palvelun kanssa on edetty toimialueella.

– Spot Plus -palvelu on käynnistynyt ja toiminut hyvin. Astioiden jakelu ja vanhojen astioiden poisnoudot ovat sujuneet aikataulussa ja suunnitellusti. Keräyksen käynnistyminenkin on mennyt pääosin hyvin, ja asiakkaiden lajitteluosaaminen on ollut yllättävänkin hyvällä tasolla, Letonsaari kuvailee.

Uudessa palvelumallissa on ollut opittavaakin niin jäteyhtiöllä kuin kuntien asukkaillakin. Velvoitteiden lisääntymisen myötä pientalojen asukkaidenkin on pitänyt opetella biojätteen lajittelu ja pakkaamisen oikeat tavat omassa toiminnassaan. Etapille on tullut paljon kysymyksiä asiasta eri kanavilla, ja niihin vastaamalla sekä aktiivisella tiedottamisella asiat on saatukin mukavasti asiakkaiden tietoon.

Tulokset näkyvät

Biojätteen erilliskeräyksen laajentaminen ja se, että asukkaat ovat ottaneet keräyksen omakseen, näkyy myös tuloksissa eli biojätteen kertymänä Etapin biokaasulaitokselle.

– Kiinteistöiltä kerättävän biojätteen määrä on kasvanut merkittävästi. Vastaavasti biojätteen osuus poltettavan jätteen astioissa on tekemämme jäteanalyysin tulosten mukaan vähentynyt kiitettävästi, niin kuin on tarkoituskin, Letonsaari toteaa.

Biojätteen määrä on kasvanut

Biojätteen erilliskeräyksen laajeneminen näkyy jo myös reippaana biojätteen määrän nousuna Etapin biokaasulaitoksella.

  • Biojätettä on kerätty kaksilokeroastioilla huhtikuusta 2024 alkaen yhteensä 2418,42 tonnia eli 241 8420 kiloa.
  • Biojätettä on kertynyt pientaloista keskimäärin sen verran, mikä vastaisi vuositasolla noin 30 kiloa per asukas.

Lue lisää jäteanalyysin tuloksista

Omakoti- ja paritalojen asukkaat sekä pienet taloyhtiöt Etapin toimialueella saavat valita biojätteen käsittelymuodon. Vaihtoehtoina on Etapin järjestämä biojätteen erilliskeräys tai omatoiminen ympärivuotinen kompostointi.

Jos asiakas on tehnyt kompostointi-ilmoituksen Lakeuden jätelautakunnalle tai Etapille, ei biojätteen keräykseen tarkoitettua astiaa tuoda kiinteistölle vaan kompostointia voi jatkaa.

Etappi toimittaa kerätyn biojätteen käsiteltäväksi biokaasulaitokseensa, jossa siitä tuotetaan biokaasua ja Ranu-maanparannusraetta. Kompostoija hankkii ja tyhjentää itse kompostorinsa ja hyödyntää syntyneen mullan omassa kotipihassaan.

Asukkaat saavat Etapilta kirjeen, jossa ilmoitetaan oletettu astiakoko.

  • Oletettu astiakoko perustuu kiinteistöllä nykyisin olevan poltettavan jätteen astian kokoon.
  • Jos ilmoitettu koko ei ole omasta mielestä sopiva, vaan halutaan isompi tai pienempi kaksilokeroastia, voi asiasta olla yhteydessä Etapin asiakaspalveluun.
  • Astian kokoa valittaessa tulee huomioida syntyvän jätteen määrä, ettei jätteille varattu tila jää liian pieneksi.
    • Pienempään astiaan vaihtaminen kannattaa silloin, jos nykyinen poltettavan jätteen astia ei tyhjennettäessä ole läheskään täynnä.
  • Kaksilokeroastian sisätilasta on varattu 60 prosenttia poltettavalle jätteelle ja 40 prosenttia biojätteelle, tämä on huomioitu myös maksuissa.
  • Biojätelokeron ei ole tarkoitus tulla täyteen, vaan sen koossa on huomioitu käyttömukavuus ja tyhjennyksen onnistuminen. On hyvä, että biojätteet eivät ole heti kantta aukaistaessa nenän edessä vaan biojätteet jäävät astian pohjalle.

Kaksilokeroastian toisessa osassa kerätään poltettavaa jätettä ja toisessa biojätettä.

  • Näin molemmat jätelajit pystytään tyhjentämään samalla kertaa yhdellä jäteautolla, jossa on molemmille jätteille omat lokeronsa.
  • Tästä syystä myös vähän biojätettä tuottavilla kiinteistöillä on hyödyllistä järjestää keräys, koska sitä ei tarvitse noutaa erikseen.
  • Biojätteen ja poltettavan jätteen yhteiskuljetuksella vähennetään ajokilometrejä ja päästöjä.

Muut artikkelit

Verkkosivuston evästeet

Lakeuden Etapin verkkosivuilla käytetään evästeitä kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Lakeuden Etappi Oy seuraa verkkosivujensa kävijämääriä ja käyttötapoja Piwik Pron avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.

  • sivuston kävijämäärästä
  • käytetystä selaimesta
  • käytettävistä sivustoista ja toiminnoista