Arjen kiertotalous alkaa keittiöstä

Kiertotalous alkaa kotoa – ja usein juuri keittiöstä. Kun kotona syntyvät hyötyjätteet ja kierrätettävät materiaalit lajitellaan jo syntypaikalla, koko ketju toimii tehokkaammin.

Uusien keksintöjen ja kodin lajittelulaitteiden avulla lajittelu on paitsi palkitsevaa myös yllättävän helppoa. Maailman pelastusoperaatio ei ala suurista juhlapuheista, vaan pienistä arjen teoista – siitä, että päätämme tehdä oman osamme.

Etappi on investoinut alueellamme RE-pisteisiin, joihin voi viedä kotona lajitellut jätteet. Jätelakiuudistuksen myötä biojätteen erilliskeräys on laajentunut myös haja-asutusalueille.

Spot-palvelun kaksilokerojärjestelmä mahdollistaa sen, että yksi auto kerää samalla kyydillä sekä biojätteen että poltettavan jätteen. Näin säästyy kustannuksia ja päästöjä, ja palvelu ulottuu myös syrjemmälle.

Kun pihassa on monilokeropönttö, lajittelu alkaa sisätiloista. Keittiöön tarvitaan vähintään kaksi sankoa: yksi biojätteelle ja toinen poltettavalle jätteelle. Ruoanlaiton aikana esimerkiksi oveen ripustettava sanko on kätevä apu perunoiden ja vihannesten kuoria poistaessa. Hajuhaittoja ehkäisee aktiivihiilikansi.

Kotitalouksille on tarjolla erilaisia ratkaisuja, joilla lajittelu sujuu arjessa. Uudet ala- ja allaskaappiin sijoitettavat järjestelmät tekevät lajittelusta vaivatonta. Myös siivouskaappiin on kehitetty laitteita, jotka hyödyntävät tilaa, jonka esimerkiksi robotti- ja varsi-imurit ovat jättäneet vapaaksi. Siellä voi lajitella esimerkiksi kartongit, pullot ja muut hyötyjätteet. Kun paikat ovat selkeät, lajittelu ei tunnu ylimääräiseltä vaivalta.

Oma kokemukseni biojätteen lajittelusta on, että kun astia on lähellä ja oikeanlainen, lajittelu muuttuu nopeasti rutiiniksi. Minulla pieni ”maailmanpelastaja” istuu olkapäällä ja muistuttaa, että banaaninkuoret kuuluvat biojätteeseen – ja kananmunankuoret eivät. Jos käytät pussia, valitse aina paperinen.

Kun innostus lajitteluun kasvaa, huomaa ilokseen, että poltettavan jätteen astia täyttyy paljon hitaammin kuin ennen.

Lajittelu on vähän kuin liikunta – helpoimmillaan silloin, kun siitä on tullut tapa. Jokainen voi olla oman arjen ekosankari. Ja mikä parasta, yhdessä voimme pelastaa maailman – vaikka banaaninkuori kerrallaan.

Harri Seppälä
Lapuan kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Muut artikkelit

Verkkosivuston evästeet

Lakeuden Etapin verkkosivuilla käytetään evästeitä kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Lakeuden Etappi Oy seuraa verkkosivujensa kävijämääriä ja käyttötapoja Piwik Pron avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.

  • sivuston kävijämäärästä
  • käytetystä selaimesta
  • käytettävistä sivustoista ja toiminnoista