Asiakaskokemuksia: Miten asiointi sujuu Kurikan RE-pisteellä?
Lakeuden Etapin Kurikan RE-piste kerää asiakkailta runsaasti kiitosta. Pisteitä saavat etenkin paikan siisteys, mahdollisuus asioida mihin aikaan tahansa ja RE-appi-mobiilisovelluksen helppokäyttöisyys. Kävimme kysymässä asiakkaiden kommentteja, kun Kurikan RE-piste oli ollut avoinna pari kuukautta.

Mikko Perkiö Kurikasta poikkesi ensimmäistä kertaa Tuubi-lajittelukatoksessa. Tarhan puolella hän oli käynyt aikaisemmin viemässä haravointi- ja muuta puutarhajätettä. Tuubiin hänellä oli tuomisena peräkärryllinen tavaraa, sanojensa mukaan ”monenlaista mitä oli nurkkiin kertynyt”, matosta renkaisiin ja tyhjistä maaliämpäreistä sammuttimeen.
Perkiöllä on puhelimessaan RE-appi. Hän kehuu sen vaivattomuutta. Sovelluksesta näkee muun muassa, mikä jäte on maksutonta ja mistä pitää maksaa.
– Parasta on, että enää ei tarvitse katsoa päivää tai kelloa, koska tämä on avoinna, hän toteaa.
”Parasta on, että enää ei tarvitse katsoa päivää tai kelloa, koska tämä on avoinna”
Ensimmäinen käynti RE-pisteen Tuubissa vaati hieman opettelua. Perkiö kuitenkin arvelee, että seuraavalla kerralla asiointi menee jo sujuvasti.

Tuula Viitaharju ja Pentti Pitkänen viettävät Kurikassa ison osan vuodesta. Tuulalle Tuubissa käynti oli ensimmäinen. Silmäiltyään ympärille hän tuumaa, että ei ole aikaisemmin nähnytkään näin hienoa paikkaa. Pentti kiittelee myös Tuubin siisteyttä.
RE-appia heillä ei ole ja he tuumivat, että tuskin sitä lataavatkaan. Asiakaspalveluaika muutamana päivänä viikossa riittää mainiosti heidän asioidessaan RE-pisteellä noin kerran vuodessa.

Tuubiin heillä oli tuomisina muun muassa vanha televisio. Pitkästä harmittaa, että ihmiset on pakotettu vaihtamaan vanhat televisiot uusiin, kun siirryttiin HD-lähetyksiin. Moni joutuu heittämään pois toimivan television, mikä kuormittaa ympäristöäkin. RE-pisteen keräyskonttiin oli päätynytkin jo useampi telkkari.
Miika Kauranen Kurikasta heitteli vanhoja lautoja ja lankkuja Tarhan puujätekasaan.
Hän kertoo käyneensä kesän aikana RE-pisteellä aika usein, koska tekee ulkorakennusremonttia. Myös lajittelukatos Tuubin puoli on ehtinyt tulla tutuksi.

– Tämä on hyvä ja toimiva systeemi, josta olen tykännyt. Enää ei tarvitse miettiä, onko jäteasema auki ja ehtiikö silloin paikalle. Nyt saa tuoda tavaraa, milloin lystää.
Niin ikään RE-appi on Kaurasen mielestä erittäin hyvä ja helppokäyttöinen. Sovellus kertoo selkeästi esimerkiksi, mikä tavara kuuluu mihinkin lajittelupisteisiin.
Tapani ja Harri Ala-Reinikka purkivat kuormastaan navetan lattian purkujätettä.
– Tämä on vanhaa 30-luvun betonia, joka puretaan ja tilalle tehdään puulattia. Rakennus remontoidaan kauttaaltaan, Tapani Ala-Reinikka kertoo.

Hän onkin asioinut RE-pisteellä jo monta kertaa. RE-appi-mobiilisovelluksen kanssa oli aluksi hieman vaikeuksia, mutta nyt sen käyttö sujuu jo hyvin.
– Kaiken kaikkiaan hieno homma. RE-apin ansiosta on helppo ajaa sisään mihin vuorokauden aikaan tahansa. Kesän helteillä tehtiin raskaita hommia usein illalla, kun ilma oli vähän viilentynyt. Silloin oli hyvä, että jätekuorman sai tuoda RE-pisteelle vaikkapa yöllä. Kun useamman kerran käy, niin tämä tulee hauskaksi, Ala-Reinikka tuumaa.
Kauniaisista takaisin kotikonnuilleen muuttanut Tapani Ala-Reinikka ihmettelee, ettei RE-pisteen kaltaista palvelua ole juuri muualla.
Reetta Uusi-Ranta Ilmajoen Koskenkorvalta nosteli peräkärrystä oksia Tarhan risukasaan. Hän kertoo olevansa ekaa kertaa RE-pisteellä.
– Olen ihan pihalla, mutta hienolta näyttää, hän arvioi.

Uusi-Ranta pitää hyvänä etenkin sitä, että Tarhan alueella on paljon tilaa.
– Kärryn kanssa pärjää helposti. Lisäksi täällä on todella siistiä, kun vanhan jäteaseman kentällä saattoi olla roskia ja jopa lasinsiruja.
RE-appia hän ei ollut vielä ladannut.
– Katsoin sitä kyllä ennen lähtöäni, mutta se vaikutti siinä kiireessä hankalalta. Aion kyllä ottaa sen myöhemmin käyttöön. Sitten voin tuoda risut silloin, kun se sopii itselle parhaiten, eikä tarvitse enää sovitella käyntiä aukioloajan mukaan.
Vesa ja Eija-Liisa Hautaluoma tyhjensivät kuormaa metallin lajittelupisteeseen. He kertovat käyneensä RE-pisteellä useamman kerran.
– RE-piste on oikein hyvä paikka. Täällä pääsee helposti eroon kaikesta romusta ja jätteestä. Puhelimessani on RE-appi, joka oli helppo ladata. Olemme käyneet myös palveluaikojen ulkopuolella ja kaikki sujuu mainiosti. Vesa Hautaluoma toteaa.

Kurikkalaiset Hautaluomat kertovat lajittelevansa kierrätettävät jätteet ja vievänsä ne niille osoitettuihin keräyspisteisiin. Kun kaiken mahdollisen lajittelee, tulee poltettavaa jätettä yllättävänkin vähän.
Myös kaksilokeroastian mukanaan tuoma biojätteen erilliskeräys on Hautaluomien mukaan hyvä ratkaisu, Biojätteet tulevat näin hyötykäyttöön ilman kompostoinnin vaivaa.
”Jäteukkeli” aikoo ladata RE-apin
Metallin lajittelupisteeltä tavoitettu kurikkalainen Ari Ojanen poikkesi RE-pisteellä ensimmäistä kertaa. Hän vei ensin oksia ja muuta puutarhajätettä Tarhaan ja kiiruhti sitten Tuubin puolelle ukkossadetta karkuun.
Hän esittelee itsensä jäteukkeliksi.
– Sain nimityksen työkavereilta, koska huolehdin työpaikan jäteasioista. Kannoin titteliä ihan mielelläni, nykyisin eläkkeellä oleva Ojanen hymyilee.
Uusi RE-piste tekee häneen vaikutuksen.
– Tämä on erittäin hyvä juttu ja huikea parannus aikaisempaan verrattuna. RE-piste muistuttaa siistiä laitosta, kun entinen jäteasema näytti lähinnä takapihalta. Lisäksi täällä saa olla säältä suojassa, Ojanen sanoo rankkasateen piiskatessa kattoa.
Hän ei ollut vielä ensimmäiselle käyntikerralle ladannut RE-appi-mobiilisovellusta, mutta suunnitelmissa on kyllä ottaa se käyttöön. Sitten kun appi on ladattu, ei ole enää sidoksissa palveluaikoihin, mikä on kätevää ja helppoa.
