Tölkit ja purkit kiertoon Spot Pro -nelilokeroastialla naapureiden kesken

Seinäjoki

Naapurukset Liisa Peura ja Katja Leppämäki käyttävät yhteistä nelilokeroastiaa. Kimpassa kierrättäminen näkyy myös jätelaskussa.

Kuuntele asiakaskokemus nelilokeroastian käytöstä

Seinäjokelaiset naapurukset Leppämäet ja Peurat ratkaisivat alituisen pakkausjätteiden varastoinnin ja ekopisteelle kuskaamisen toisella tavalla, kun he perustivat ns. nelilokerokimpan, jossa lasi-, kartonki-, muovi- ja metallipakkaukset kerätään yhteiseen nelilokeroastiaan. Astia tuotiin Etapilta maksutta pihaan, tyhjennykset kimppalaiset maksavat puoliksi.

– Serkkuni pihassa oli jo nelilokeroastia pakkausjätteille, ja sitten kun biojätettä ryhdyttiin keräämään kaksilokeroastialla, niin kävi mielessä naapurin kanssa keskustellessa, että mitä jos hoidettaisiin koko jätehuolto kimpassa, Katja Leppämäki kertoo. Liisa Peura innostui myös asiasta ja päätti lähteä kimppaan mukaan.

Naapuruksilla on nyt kaksi jätekimppaa eli yhteinen jäteastia sekä biojätteen ja poltettavan jätteen että pakkausjätteiden osalta. Spot Plus -kaksilokeroastialla kerätään omakotitaloissa biojäte ja poltettava jäte, Spot Pro -nelilokeroastialla pakkausjätteet. Katja on nelilokeron kimppaisäntä ja Liisa kaksilokeron. – Kun on erittäin hyvät naapurit, joiden kanssa on aina tultu hyvin toimeen, niin hyvin pystyi lähtemään jätekimppaankin, Katja ja Liisa tuumavat.

Toimiva ratkaisu, kun jätettä syntyy vähän

Katja ja Toni Leppämäellä on perheessä lisäksi poika Eero, naapurit Liisa ja Erkki Peura asuvat kaksin. Kummassakin taloudessa jätettä syntyy melko vähän, jolloin jaetut jäteastiat on ollut toimiva ratkaisu.

Kun kimpassa kierrätetään, näkyy se myös laskussa. Jätelaskut ovat kimppalaisten mukaan nykyään pienemmät kuin ennen pelkän poltettavan jätteen tyhjennyksen aikana, vaikka heillä on nyt myös maksullinen lisäpalvelu pakkausjätteille pihassa.

Katja Leppämäen ja Liisa Peuran mukaan 370-litrainen pakkausjätteiden nelilokeroastia juuri riittää viiden hengen käyttöön, välillä tekee jopa tiukkaa.

– Kyllä välillä täytyy käydä muovipakkauksia painamassa alaspäin lokerossa, että mahtuu. Myös kartonkia saattaa tulla paljon, Katja kertoo.

Lajittelu on pääsääntöisesti selkeää

Pakkausjätteiden lajittelu on pääsääntöisesti ollut heidän mielestään selkeää. Katja Leppämäki toteaa, että poikkeuksen on tehnyt jotkut rahkapurkit ja kaupan leipäpussit, joita löytyy nykyään kartonkisenakin, vaikka olettaisi että ne ovat muovia.

– On tosi näppärää, että kaikki lasi- ja metallipakkauksetkin saa lajitella oman pihan astiaan, eikä niitä tarvitse enää kaupan pihaan viedä. Kun nelilokeroastian myötä tuli myös kartonki- ja muovipakkausten keräys, niin on ollut tosi helppoa ja yksinkertaista, Leppämäki kuvailee.

Spot Pro -nelilokerokeräys

  • Omakotitalot ja paritalot taajamissa voivat halutessaan ottaa pakkausjätteiden nelilokeroastian pihaansa maksullisena lisäpalveluna.
  • Spot Pro -nelilokerokeräys tarkoittaa, että kiinteistöllä on biojätteen ja poltettavan jätteen keräyksen lisäksi kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkausten erilliskeräys.
  • Nelilokeroastian voi ottaa myös kimpassa naapurien kanssa, jolloin kustannuksetkin jaetaan.
  • Tyhjennyksen hinta 370-litraiselle nelilokeroastialle on 13,78 euroa ja 660-litraiselle astialle 15,29 euroa. Hinta sisältää arvonlisäveron.
  • Spot Pro -palvelu järjestetään automaattisesti yli 3 huoneiston taloyhtiöihin.
  • Isoissa taloyhtiöissä pakkausjätteiden keräys järjestetään joko erillisillä keräysastioilla tai nelilokeroastialla taloyhtiön koon mukaan.
Verkkosivuston evästeet

Lakeuden Etapin verkkosivuilla käytetään evästeitä kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Kolmannen osapuolen evästeitä käytetään kävijätilastointia ja käyttäjien tekemien valintojen tallentamista varten.

Lakeuden Etappi Oy seuraa verkkosivujensa kävijämääriä ja käyttötapoja Piwik Pron avulla. Evästeiden avulla kerätään tietoja esim.

  • sivuston kävijämäärästä
  • käytetystä selaimesta
  • käytettävistä sivustoista ja toiminnoista