Kaksilokeron kimppavastaava Liisa Peura: ”Biojätelokero on toiminut pakkasellakin hyvillä konsteilla”
Seinäjoki

Leppämäkien ja Peurojen kaksilokerokimpan kimppavastaavana toimii Liisa Peura, kun pakkausjätteiden nelilokeroastian kimppavastaava naapuruksilla puolestaan on Katja Leppämäki. Kaksilokeroastia on sijoitettu Peuran pihaan, johon kumpikin talous lajittelee omat biojätteensä ja poltettavan jätteensä.
Tila 370 litran kaksilokeroastiassa on hyvin riittänyt viiden hengen kimpalle, kun tyhjennys on kahden viikon välein. Kimppa on muutenkin ollut Peuran pariskunnalle hyvä ratkaisu, koska jätettä syntyy kahden hengen taloudessa vain vähän.
Biojätteen lajittelu on kimppalaisten mielestä sujunut hyvin, eikä se ole ollut vaikeaa opetella omakotiasukkaille. Peurat olivat biojätteitä jo lajitelleetkin muualla asuvan pojan kotona.
– Pojallamme Helsingissä on biojätteen erilliskeräys, joten siellä ollessamme olemme jo tottuneet lajittelemaan biojätteet, Liisa Peura kertoo.
Biojätettä heillä ei paljonkaan synny, esimerkiksi ruokaa ei pääse pilaantumaan. Lähinnä vihannesten ja hedelmien kuoria päätyy biojätelokeroon. Pariskunta on jo entuudestaan tottunut lajittelemaan muutkin jätteensä. Tällä kimpalla ei myöskään ole ollut ongelmia biojätteen kanssa pakkasella, kuten joillakin on ollut. Biojätteet eivät ole päässeet jäätymään astiaan kiinni, kun biojätteen sekaan ei ole laitettu nesteitä ja lokeron pohjalle on laitettu kananmunankennon palasia ja sanomalehteä, jonkin verran myös biojätteen joukkoon.